Koettua El Caminosta

El Camino metodia käyttäneiden itsekertomia kokemuksia vaikutuksista elämänhallintaan...

14. joulu, 2016

Monica

Kirjan aloittamisen myötä elämäni muuttui selvemmäksi ja tasapainoisemmaksi. Mietimme Villen kanssa yhdessä vahvuuksiani ja asetiamme ajankohtaista tavoitteita joiden eteen olisi paljon töitä mutta omilla valinnoilla saisin tavoitteeni toteen. Opin kirjan
kanssa ajattelemaan pidemmälle ja pohtimaan kiperissä tilanteissa vaihtoehtoja, joita ei tarvitsisi katua tulevaisuudessa. Villen opit ja kirjaan kirjoitetut tavoitteet ja tsemppaukset auttavat minua jaksamaan ja yrittämään vielä tänäkin päivänä. Isot kiitokset
Villelle ja muille jotka jaksoivat kannustaa.

24. marras, 2016

Olivia

Mulla oman kirjani tekeminen ja lukeminen on jaksanut auttaa eteenpäin tänäkin päivänä. Silloin kun kirjani aloitin, oli aluksi vaikeaa keksiä, mitä elämältään oikeasti haluaa. Onnelliseksi minut tekee se miten olen elämässä pysynyt jaloillani pieniä vastoinkäymisiä
lukuun ottamatta. On ihanaa lukea kirjaa ja ymmärtää kuinka paljon on jo saanut tavoitteistaan kiinni näinkin lyhyessä ajassa, vaikka ei olisi tarvetta edes kiirehtiä niiden kanssa! Haluan hirveästi kiittää ihmisiä jotka kirjoittivat kirjaani tsemppaavia kirjoituksia
koska ne ovat yksi osa minun eteenpäin jaksamista. Isot kiitokset myös Villelle kun autoit minua olemaan onnellinen.

26. loka, 2016

Neea

Muistan kun vuosia sitten itkin, kuinka halusin vain olla onnellinen. Tällöin Ville tuli minua lohduttamaan kysyi mikä minua estää olemasta onnellinen? Tarvitsenko jotain konkreettista mikä minusta tekisi onnellisen? Rupesimme asiaa ihan tosissaan pohtimaan
ja siitä syttyi sisälleni ajatus, joka ei vielä tänäpäivänäkään ole sammunut. Ymmärrettyäni sen, että onnellisuus on paremminkin mielentila kuin joku päämäärä jota kohti matkataan ja jonka eteen joutuu saavuttamaan jotain suuria, on elämäni avautunut minulle
aivan toisinlaisen silmin. Kukavain meistä voi juuri nyt päättää olla onnellinen ja olla sitä tosissaan koko sydämmensä pohjasta. Minä sydämmenstäni toivon että niin moni ihminen kuin vaan mahdollista voisi ymmärtää tämän mitä minä olen saanut oppia. Olen
sanattoman kiitollinen siitä että minua on näin vaikeina aikoinani ohjattu sillä tämän ymmärtäminen tulee olemaan vahvuuteni koko loppuelämäni ajan. Kun aamulla ajattelee että tästä tulee hyvä päivä, voi siitä tulla hyvä ihan oikeasti! Kiitos vielä teille
kaikille ketkä olette kulkeneet mukana.