Menetelmä on tarkoitettu kaikille ketkä haluavat tehostaa elämänhallintaa tai valinnan teko kykyä, ja näin kohentaa mahdollisuuksiaan saavuttaa tavoitteitaan ja unelmiaan. Menetelmän perustana on asiakkaan oma suunnitelma, joka kuvitetaan asiakkaan näkemyksestä. Tekeminen itsessään on helppoa, ja saatavilla on valmiita itseohjaavia työkirjoja tähän tarkoitukseen. Ohjattuna saadaan syvennettyä asiakkaan omaa valinnan teon oppimista, minäkuvan eheyttämistä sekä kokonaisvaltaista elämänhallinnan oppimista.
Työkirjan ideana on saada rakennettua mieleen selkeä yhteys valintojen tärkeydestä tavoitteiden ja haaveiden saavuttamiseksi. Minäkuva eheytyy ohjatulla kirjanteko työskentelyllä ja unelmia haittaava käyttäytyminen vähenee. Kirjan tekeminen auttaa tiedostamaan omia vahvuuksia sekä opettaa säätelemään aktiivisuutta, niin ettei oma "liika" yrittäminen tuhoaisi unelmia ja tavoitteita toisilla sektoreilla. Menetelmä tehostaa myös voimavarojen käyttöä.
Ohjaajan työvälineeksi El Camino käy mikäli ohjaaja käy läpi ensin itse oman El Camino -elämänhallintaprosessin!
El Camino- tie tavoitteelliseen elämänhallintaan
Menetelmän näkyvä ja nopea vaikutus perustuu käyttämiemme ohjausmenetelmien, ohjaajan asenteen sekä kirjatyöskentelyn RAS-järjestelmään vaikuttavista tekijöistä, jotka ovat esim. unelman käsittely omaa unelmaa kuvaavana sanana ja kuvana, kuvan leikkaamisella ja liimaamisella ja lopuksi vielä dialogin ja narratiivisen ohjauksen kautta luodaan tunnemuisti kyseisestä unelmasta.
Ohjaustilanne perustuu vapaaehtoisuuteen sekä luottamukseen. Ohjaajan on kyettävä antautumaan uskomaan asiakkaan sisäiseen hyvyyteen. Yhtenä tärkeimmistä ehdoista on ohjaajan elämänhallinta työskentelyn läpikäynti omalta osaltaan. Ohjaajan on myös kyettävä positiiviseen lähestymistapaan sekä sisäistettävä muutamia lyhytterapian osana olevia menetelmiä; lähinnä siis lyhytterapiaan liittyvistä periaatteista on tärkeää sisäistää yhdenkin intervention merkitys, ongelmapuheen rajaaminen samalla kuitenkin osaten etsiä elementtejä asiakkaan ongelmapuheesta sekä näkökulman vaihtamisen taito.
Puhelin: 045 349 73 81
Krista Nyström
02.03.2017 16:11
Kiinnostavaa tekstiä! Vaikka inhoan näitä nykyisiä termejä "voimaannuttava"! Toimisiko kenties kehitysvammaisten kanssa joilla myös mielenterveys ongelmia? Taidetaan olla vanhoja tuttuja Ville😊
Ville
02.03.2017 18:04
Moi Krista.
Ehdottomasti toimisi ja olen valmis modifikoimaan metodia erityistarpeisiin.
Ota yhteyttä s-postilla niin laitan lisää yhteystietoja...
ville.saresvirta@elcamino.fi
Juha
16.12.2016 11:08
Monica, Olivia ja Neea. Kiva kuulla että teillä menee hyvin elämässä. En unohda teitä ja valitsemaanne suuntaa. En kyyneliä, hymyä enkä silmissänne loistanutta toivoa. Kaikkea hyvää teille💗
Juha
14.09.2016 12:29
Hyvää pohditaa Ville.
Jude
14.09.2016 10:26
Olet Ville viisas mies. Kunnia kulkea kanssasi tätä elämän ihmeellistä matkaa! Tavoite kerrallaan! Kiitos Ville!
Ville Saresvirta
23.08.2016 16:10
Uutisia: El Camino menetelmä siirtyy tulevaisuudessa mobiilisovellutukseen... Demo kokeilun jälkeen tarjoamme mahdollisuuden tavoitekirjan tekoon digitaalisena kännykän tai padin avulla...
Ville Saresvirta
03.05.2016 06:34
26.04.2016 esitelty metodi MAMK yhteisöpedagogiopiskelijoille.
Matti Saresvirta+vaimo+tytär+tyttärentytär
10.10.2014 16:52
Tässä tie vauvasta vaariin, elämäntilanteestesta riippumatta.
Ville
Yleisavain elämän haasteisiin kaikille
10.10.2014 16:57
Uusimmat kommentit
05.03 | 21:22
Soita tai laita viestiä suoraan minulle Puh. 0453497381
Terv. Ville Saresvirta/ El Camino Ry
04.03 | 06:28
Haluaisin ostaa El Camino kirjan
25.04 | 18:16
Upeat Ihmiset tekevät Upeita Asioita <3
02.03 | 18:04
Moi Krista.
Ehdottomasti toimisi ja olen valmis modifikoimaan metodia erityistarpeisiin.
Ota yhteyttä s-postilla niin laitan lisää yhteystietoja...
ville.saresvirta@elcamino.fi