Koettua El Caminosta

El Camino metodia käyttäneiden itsekertomia kokemuksia vaikutuksista elämänhallintaan...

Sähköposti 14. joulu, 2016

Monica

Kirjan aloittamisen myötä elämäni muuttui selvemmäksi ja tasapainoisemmaksi. Mietimme Villen kanssa yhdessä vahvuuksiani ja asetiamme ajankohtaista tavoitteita joiden eteen olisi paljon töitä mutta omilla valinnoilla saisin tavoitteeni toteen. Opin kirjan
kanssa ajattelemaan pidemmälle ja pohtimaan kiperissä tilanteissa vaihtoehtoja, joita ei tarvitsisi katua tulevaisuudessa. Villen opit ja kirjaan kirjoitetut tavoitteet ja tsemppaukset auttavat minua jaksamaan ja yrittämään vielä tänäkin päivänä. Isot kiitokset
Villelle ja muille jotka jaksoivat kannustaa.

Sähköposti 24. marras, 2016

Olivia

Mulla oman kirjani tekeminen ja lukeminen on jaksanut auttaa eteenpäin tänäkin päivänä. Silloin kun kirjani aloitin, oli aluksi vaikeaa keksiä, mitä elämältään oikeasti haluaa. Onnelliseksi minut tekee se miten olen elämässä pysynyt jaloillani pieniä vastoinkäymisiä
lukuun ottamatta. On ihanaa lukea kirjaa ja ymmärtää kuinka paljon on jo saanut tavoitteistaan kiinni näinkin lyhyessä ajassa, vaikka ei olisi tarvetta edes kiirehtiä niiden kanssa! Haluan hirveästi kiittää ihmisiä jotka kirjoittivat kirjaani tsemppaavia kirjoituksia
koska ne ovat yksi osa minun eteenpäin jaksamista. Isot kiitokset myös Villelle kun autoit minua olemaan onnellinen.

Sähköposti 26. loka, 2016

Neea

Muistan kun vuosia sitten itkin, kuinka halusin vain olla onnellinen. Tällöin Ville tuli minua lohduttamaan kysyi mikä minua estää olemasta onnellinen? Tarvitsenko jotain konkreettista mikä minusta tekisi onnellisen? Rupesimme asiaa ihan tosissaan pohtimaan
ja siitä syttyi sisälleni ajatus, joka ei vielä tänäpäivänäkään ole sammunut. Ymmärrettyäni sen, että onnellisuus on paremminkin mielentila kuin joku päämäärä jota kohti matkataan ja jonka eteen joutuu saavuttamaan jotain suuria, on elämäni avautunut minulle
aivan toisinlaisen silmin. Kukavain meistä voi juuri nyt päättää olla onnellinen ja olla sitä tosissaan koko sydämmensä pohjasta. Minä sydämmenstäni toivon että niin moni ihminen kuin vaan mahdollista voisi ymmärtää tämän mitä minä olen saanut oppia. Olen
sanattoman kiitollinen siitä että minua on näin vaikeina aikoinani ohjattu sillä tämän ymmärtäminen tulee olemaan vahvuuteni koko loppuelämäni ajan. Kun aamulla ajattelee että tästä tulee hyvä päivä, voi siitä tulla hyvä ihan oikeasti! Kiitos vielä teille
kaikille ketkä olette kulkeneet mukana.

VILLE SARESVIRTA (16.4.2024)

 EL CAMINO JA MINUN OMA TIE

Itse olin jo monien kokemusten kautta huomannut että olen hyvä toteuttamaan asioita, mutta pysähdyin pohtimaan tätä asiaa mahdollisesti vuosituhannen alun kilpaurheiluvuosien johdosta mahdolliisesti, koska se oli käytännössä ensimmäinen asia johon edes hetkellisesti olin fokusoinut ajatukseni, niin että oli aktiivista työskentelyä ja kurinalaista suunnitelmallista ruokavaliota sen lisäksi että oli suunnitelma ja visio.

Unelmien ja tavoitteiden asettelu on olennaista sisäistää ja ymmärtää, niin että etsii mikä on se tunne jota haetaan, eli eriyttää todellinen tunnekaipuu, muilta saaduista stereotyyppisistä ”unelmista”.

Itselläni meni vuosia vielä ihmetellessä, kuinka on mahdollista saada tuloksia aikaiseksi, jotka ei kuitenkaan täytä mitään tunnetta. Tästä aiheutui syvempi pohdinta siitä, miten asiat tapahtuvat ja tuloksena oli kuvallinen visualisointi tavoitteista, keinojen- ja voimavarojen arviointi sekä fokusointi ajan- ja energiankäytön säätelyyn ja jatkossa tunneälyn suhteen synergiaan liittäminen.

Tämä johti siihen että 2012 kaikki asetetut unelmat olivat toteutuneet ja ”kroonininen onnellisuus” pääsi osaksi elämää.

Nämä asiat johtivat El Caminon syntyyn! Nyt oli uudet tavoitteet sekä unelmat ja niiden rinnalla opintoja ja uusia työkokemuksia, joiden mukana heräsi halu jakaa oma kokemus muidenkin käyttöön.

Tästä kaikesta seurasi suurempi halu ja kyky fokusoitua myös omiin uusiin unelmiin jotka olivat olleet jo todella mittavia, vaikka ensimmäisetkin olivat tilanteeseen nähden merkittäviä ja jo näistä heräsi ymmärrys onnellisuuden määrittelyn avaimeen, eli siis että kriteerit ovat omassa mielessä ja niitä voi myös madaltaa…

No, siitä huolimatta matka jatkui vauhdilla ja suoritin ammatillisen koulutuksen uuteen ammattiin, jota jatkoin korkeakouluopinnoilla, joiden rinnalla myös opiskelin Ratkes -terapeutiksi ja lopulta vielä Hypnoterapeutiksi. Kaiken opiskelun rinnalla tein työtä lastensuojelussa, enkä vain perus kuukausituntimäärää, vaan ylitöitä ja erityisiä työaika järjestelyjä kaiken muun synkronoimiseksi toimivaksi kokonaisuudeksi ja samalla kehitin eteenpäin El Camino -menetelmää. Sen lisäksi että jo edelliset opinnot mahdollisti uuden tien yrittäjänä ja tavalla jolla vielä sain olla hyödyksi muille.

Tämän kaiken yhteistuloksena KAIKKI asetetut tavoitteet toteutuivat ja unelma työskentely siirtyi kollektiiviviselle tasolle, eli Next level -unelmat olivat jo kaikki yleishyödyllisiä, eli ei vain omaan ja perheen hyvinvointiin suuntaavia, vaan muitakin koskettavia.

Mutta kaikki mahdollistui noudattamalla samaa sitä kaavaa kuin alussa, eli oman tien visualisointi, vahvuuksien kartoitus, onnistumisentunteen tutkiminen, unelmat ja tavoitteet linjassa ajan -ja energian käyttöön.

Tärkeää on ollut myös huomata, että epäonnistuminenkin voi olla myös onnistumisen alku, eli kaikki kokemus on hyväksi. Vaikkei aina tunnu siinä hetkessä. Sinnikäs usko omiin tavoitteisiin ja unelmiin on avain ja ulkoisten tekijöiden pelko on voitettava samalla kun joskus ulkoisten tekijöiden ”mahdottomuuskin” on hyväksyttävä, mutta se ei tarkoita unelmista luopumista, vaan armollisuutta itselleen, niin että on valmis muokkaamaan unelmiaan kesken matkan ja etsiä saman tunteen saavuttamista esimerkiksi eri reittiä käyttäen.

Uusimmat kommentit

05.03 | 21:22

Soita tai laita viestiä suoraan minulle Puh. 0453497381
Terv. Ville Saresvirta/ El Camino Ry

04.03 | 06:28

Haluaisin ostaa El Camino kirjan

25.04 | 18:16

Upeat Ihmiset tekevät Upeita Asioita <3

02.03 | 18:04

Moi Krista.

Ehdottomasti toimisi ja olen valmis modifikoimaan metodia erityistarpeisiin.
Ota yhteyttä s-postilla niin laitan lisää yhteystietoja...
ville.saresvirta@elcamino.fi

Jaa tämä sivu